Aika juoksee liian kovaa, vuorokauden tunnit eivät riitä mihinkään. Alex Stubbin ehtiväisyyden salaisuus lienee jatkuva seilaaminen aikavyöhykkeeltä toiselle, mutta mikä auttaisi meitä normaaleja ihmisiä?
Tappavan tylsänä sunnuntaipäivänä se juolahti mieleeni. Tylsyys tappaa stressin.
Seuraa joukko perusteluja: itselleni stressiä syntyy siitä, että liian paljon pitäisi saada aikaan riittämättömässä ajassa. Jatkuvasti väsyttää, ja tekemättömät työt painavat kuin hirsi niskassa. Ainoina vapaapäivinä pitäisi viettää laatuaikaa vaikka väkisin.
Milloin aika on kulunut kaikkein hitaimmin? Töissä kaupassa, yksinkertaisessa myyntityössä, jossa nojailtiin tiskiin asiakkaita odotellen. Silloin töihin saattoi mennä tavoitteinaan lähinnä kaksi kahvitaukoa ja puolen tunnin ruokis. Aikaa oli käsittämättömän paljon, se valui hitaasti kuin liima.
Miten vastaavaa ajan runsautta voisi tehokkaimmin jäljitellä kotioloissa? Vastaus on yksinkertainen: riisuutumalla kaikista virikkeistä. Ei telkkaria päälle heti herättyä, vaan ääneen päästetään korkeintaan monotonin puheradio. Ei shoppailua ostoshelvetissä, irtokarkkivuorta sohvalla amerikkalaisen tusinaelokuvan seurassa, ei mitään aistien ylikuormitusta. Ainoastaan raakaa, puhdistavaa oleilua.
Entisaikaan maalla makailtiin uuninpankolla ja syljeskeltiin kattoon. Tunnit olivat pitkiä, niitä mittasi nurkassa järkähtämättömänä seisova kaappikello. Makoilu ja muu ärsykkeetön ajanviete hidastavat aidosti elämän kulkua. Siinä ehtii ajatella kaikenlaista.
Luonnollisesti ärsykkeettömyydestäkin on olemassa hienolta kalskahtavia kaupallisia sovelluksia. Yksi tapa kuvata aktiivista tylsistymistä on mediaation käsite. Siinäkin pointtina on istua kököttää perssiellään kunnes mielen rattaat lakkaavat pyörimästä ja ympärilä on vain avara, ääretön tyhjyys. Meditaatio kuulostaa kuitenkin niin hienolta, että harva siihen tulee lopulta ryhtyneeksi. Kun ei ole sitä aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti