Uni Tunnetusta Kiinteistövälittäjästä

Huomio! Kaikki seuraavassa esitetty on alitajunnan ja mielikuvituksen tuotetta, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

Näin nimittäin unta Kiinteistökuningatar Kaisasta (jatkossa KK). Oikeastaan se oli painajainen.

Hän asui jossain Uudellamaalla isossa palatsissa, joka oli aidattu ja vartioitu.
Hänellä oli kotiorjiin rinnastettavaa palvelusväkeä, ja narrina hovissa oli Sami Hedberg. (WHAT!!)

Itse tapasin KK:n, koska yksi yhteinen ystävämme oli pyytänyt minua mukaan työkeikalle tekemään PR:ää KK:n firmalle. KK ei pitänyt minusta, koska minulla on tumma tukka. Ystävästäni hän piti, sillä heillä oli molemmilla vaalea tukka.

Jouduin KK:n palatsiin, koska hän ei suostunut jättämään minua matkalla mihinkään, mistä olisin voinut jatkaa matkaa julkisella liikenteellä. Hänen mielestään autottomat olivat luusereita.

KK:n palatsissa henkilökunta naureskeli salaa kyökissä emännälleen, mutta heidän oli pakko olla hänellä töissä, koska Palatsi oli paikkakunnan merkittävin työnantaja.

Nyt kun tarkemmin ajattelee, niin onkohan mulla mennyt alitajunnassa Kiinteistökuningatar Kaisa ja Tuurin kyläkauppa sekaisin?

Unessa joku väitti, että ohjelma tulee Maikkairilta. Korjasin oitis, että Liviltä se itse asiassa tulee. Miten unessa voi muistaa tuommoista?

Lopulta pääsin pakenemaan KK:n palatsista. Muurien ulkopuolella seistessä mietin, että tämänpäiväisessä jaksossahan sitten selviää, miten KK on hankkinut palatsinsa. Ohjelmatiedoissa nimittäin lukee, että KK myy kotinsa Vantaalla ennen häitään Kimmon kanssa.

Olenkohan katsonut liikaa tätä ohjelmaa?

Tylsyys tappaa stressin

Aika juoksee liian kovaa, vuorokauden tunnit eivät riitä mihinkään. Alex Stubbin ehtiväisyyden salaisuus lienee jatkuva seilaaminen aikavyöhykkeeltä toiselle, mutta mikä auttaisi meitä normaaleja ihmisiä?

Tappavan tylsänä sunnuntaipäivänä se juolahti mieleeni. Tylsyys tappaa stressin.

Seuraa joukko perusteluja: itselleni stressiä syntyy siitä, että liian paljon pitäisi saada aikaan riittämättömässä ajassa. Jatkuvasti väsyttää, ja tekemättömät työt painavat kuin hirsi niskassa. Ainoina vapaapäivinä pitäisi viettää laatuaikaa vaikka väkisin.

Milloin aika on kulunut kaikkein hitaimmin? Töissä kaupassa, yksinkertaisessa myyntityössä, jossa nojailtiin tiskiin asiakkaita odotellen. Silloin töihin saattoi mennä tavoitteinaan lähinnä kaksi kahvitaukoa ja puolen tunnin ruokis. Aikaa oli käsittämättömän paljon, se valui hitaasti kuin liima.

Miten vastaavaa ajan runsautta voisi tehokkaimmin jäljitellä kotioloissa? Vastaus on yksinkertainen: riisuutumalla kaikista virikkeistä. Ei telkkaria päälle heti herättyä, vaan ääneen päästetään korkeintaan monotonin puheradio. Ei shoppailua ostoshelvetissä, irtokarkkivuorta sohvalla amerikkalaisen tusinaelokuvan seurassa, ei mitään aistien ylikuormitusta. Ainoastaan raakaa, puhdistavaa oleilua.

Entisaikaan maalla makailtiin uuninpankolla ja syljeskeltiin kattoon. Tunnit olivat pitkiä, niitä mittasi nurkassa järkähtämättömänä seisova kaappikello. Makoilu ja muu ärsykkeetön ajanviete hidastavat aidosti elämän kulkua. Siinä ehtii ajatella kaikenlaista.

Luonnollisesti ärsykkeettömyydestäkin on olemassa hienolta kalskahtavia kaupallisia sovelluksia. Yksi tapa kuvata aktiivista tylsistymistä on mediaation käsite. Siinäkin pointtina on istua kököttää perssiellään kunnes mielen rattaat lakkaavat pyörimästä ja ympärilä on vain avara, ääretön tyhjyys. Meditaatio kuulostaa kuitenkin niin hienolta, että harva siihen tulee lopulta ryhtyneeksi. Kun ei ole sitä aikaa.

Miksi katson Kiinteistökuningatar Kaisaa?

Syksyn reality-uutuus Kiinteistökuningatar Kaisa on tehnyt sen, mihin BB ei kyennyt. Allekirjoittanut jäi koukkuun. Mutta miksi näin kävi?

Kiinteistökuningatar Kaisa (jatkossa KK) kuvailee päähenkilönsä, kiinteistövälittäjä Kaisa Liskin elämää ja työtä. Jaksojen rakentamisessa on hyödynnetty sekä Liskin ammatillisen osaamisen ylistämistä, aineellisten resurssien esittelyä sekä yksityiselämän käänteiden seuraamista. Tavallaan KK:n elementit ovat siis samat kuin vaikkapa iankaikkisessa saippuasarjassa Kauniit ja Rohkeat.

Realityille epätyypilliseen tapaan KK ei lähde liikkeelle päähenkilönsä negatiivisten ominaisuuksien "paljastamisesta", mihin perustuvat puolestaan esim. BB, Idols tai vaikka Unelmien Poikamies. Kyseisissä formaateissa keskeistä on paljastaa osallistujista yhä enemmän ja enemmän, ja tavallaan tyhjentää heidät sisällöstään. KK puolestaan pidättyy ihailemaan päähenkilöään turvallisen etäisyyden päästä: Kiinteistökuningatar päästää katsojan kanssaan kampaajalle ja kaverin häihin, ja keskeisessä roolissa on myös Liskin tytär Amanda. Kovin intiimejä yksityiskohtia esim. Liskin parisuhteesta ei sen sijaan esitellä.

Keskeisessä osassa koko ohjelmaa on Liskin taloudellisten resurssien antelias esittely. Kamera on mukana, kun Liski sujahtaa tottuneesti "Luiskalle" eli Louis Vuittonin liikkeeseen laukkuostoksille. Amex vinkuu lähes joka jaksossa, ja tuotemerkkejä vilahtelee taajaan. Liskin menestysimagoa rakennetaan juuri aineellisen vaurauden sekä ammattitaidon varaan: kun osaa hommansa, on varaa tehdä, mitä haluaa. Liskin mainitaan harrastavan shoppailun lisäksi mm. urheiluautoja. Yhtymäkohtia pikkutyttöjen idoliin Barbie -nukkeen löytyy eittämättä tarkoituksellisen paljon.

Kerskakulutukseen keskittyvän materialismin taakse KK kätkee (kenties tahattomasti) jotain paljon syvempääkin. Toisin kuin monessa muussa realityssa tai saippusarjassa Liskin elämä esitetään hyvin ristiriidattomaksi ja ongelmattomaksi. Toki Liski välillä joutuu käyttämään kovaa kieltä saadakseen tahtonsa läpi, mutta Liskin hahmosta puuttuu paljon feminiinisyydelle ominaista problematisointia. Liski ei esimerkiksi kyseenalaista parisuhdettaan tai avoimesti epäile omia ammatillisia kykyjään. Hän asettautuu kyllä katseiden kohteeksi monilla korosteisen feminiinisillä tunnusmerkeillä (hiustenpidennykset, rakennekynnet), mutta vaikutelma tasapainottuu maskuliinissävytteisen aktiivisen toimijuuden kautta.

Ehkä eniten itseäni viehättääkin KK:ssa juuri se, että naistoimija esiintyy koko ohjelman keskiössä ilman, että hänen asemansa riippuisi miesten hyväksynnän saamisesta. Esimerkiksi Unelmien Poikamiehessä jälkimodernia katsojaa ahdistaa se tapa, jolla naaraat kilpailevat alfauroksensa suosiosta aivan, kuin heidän koko elämänsä edelleen riippuisi hyvistä naimakaupoista. KK:ssa avioliitto on yksityisen alueelle kuuluva sivujuonne, jolle päähenkilön elämän ei uskotella elimellisesti rakentuvan. KK:ssa menestys on puhtaasti seurausta päähenkilön ammatillisesta erinomaisuudesta, ei miehiltä saaduista armopaloista.

Seuraan mielenkiinnolla sarjan jatkoa, sekä sitä, mikä on reality-rintaman vastaus KK:n antamalle haasteelle. Voisiko olla niin, että sisällöttömän ja kohteitaan pornoistavan realityn aika on taittumassa kohti käsikirjoitetumpaa ja jäsennellympää tosi-tv:tä? Ehkä sarjojen tekijät ovat oppineet läksynsä: vaikka BB:n tajunnanvirrasta saa revittyä "uutisen" joka päivälle, sen uuvuttava tiskistely kompastuu lopulta omaan ansaansa. Kun henkilöt kalutaan loppuun liian aikaisin, katsojat hakevat lisäkiksejä vaihtamalla kanavaa.

Realityn tekijöiden kannattaisi palata juurilleen ja opiskella dramaturgian alkeet Kaunareista. Kaunarit on saanut katsojansapidättämään hengitystään jo parin vuosikymmenen ajan kuvaamalla toisiaan mulkoilevia henkilöitä, joiden kaikkia salaisuuksia katsoja ei tule ikinä tietämään.

Uskontojen kohtaamisen haasteet Euroopassa

Eurooppa tänään: sekulaaristuvat eurooppalaiset saavat yhä enemmän hartautta harjoittavia muslimeja joukkoonsa. Ristiinnaulitseminen on so last season, nyt kiistellään siitä, saako olla huivi päässä julkisella paikalla ja loukkaako Suomalainen suvivirsi-instituutio uskonnonvapautta.

Me luulimme, että uskonto ei enää kosketa meitä, että siitä olisi tullut yksityisasia. Kuvittelimme, että rationaalisessa maailmassamme ei olisi paljon pyhyydelle tarvetta. Me itse olimme muuttuneet pyhiksi, kaikkivaltiaiksi ja Euroopan omistajiksi. Uskonto lakkasi olemasta tabu, nauroimme sille hiukan samaan tyyliin kuin pieruvitseille.

Mutta sitten tuli syyskuun 11. päivä vuonna 2001. Sen jälkeen uskonnoista tuli jälleen tabuja.

Eurooppa on aina ollut eri katsomusten tilkkutäkki, ja kontaktit muslimeihin luotiin jo kauan ennen kuin kukaan meistä haluaa muistaakaan. Olemme auttamattomasti jäljessä jos kuvittelemme, että uskontojen kohtaaminen alkoi vasta 10 vuotta sitten tuon surullisen syyskuun päivän jälkeen. Kohdattu on ennenkin, mutta puhetavat ovat uusia.

Muslimien osuus Euroopan väestöstä kasvaa, toki maltillisemmin kuin Homma-foorumilla annetaan ymmärtää. Kohtaamiset päiväkodeissa ja kouluissa ovat nostaneet esiin keskeisen ihmisoikeuskysymyksen: oikeuden uskonnon- ja omantunnonvapauteen. Erityisesti meistä kristityistä eurooppalaisista on sietämätöntä se tapa, jolla islam loukkaa esim. naisten ihmisoikeuksia tietyissä kohden maailmaa. Yhtä raivoissamme olemme, kun muslimilapset eivät osallistu suvivirsi-instituutiomme ylläpitämiseen. Meidän mielestämme suvivirren hyljeksintä loukkaa suomalaisuutta, jotain siihen elimellisesti kuuluvaa.

Ja samalla olemme sitä mieltä, että on ihan ookoo, ettei Ranskalaiset lapset saa kulkea koulussa huivi päässä.

Uskonto on osa kulttuuria, johon kasvamme. Erityisesti maallistuneessa Euroopassa on vaikea välillä nähdä, missä kulttuuri loppuu ja uskonto alkaa. Meidän mielestämme Suvivirsi on vain yksi viisu muiden joukossa, kaunis ja keväinen, haikeakin sävelmä, joka nostattaa kyyneleet silmäkulmiin. Siihen liittyy rakkaita muistoja: oman koulutaipaleen alku ja loppu, omien lasten ensimmäiset kevätjuhlat ja valmistujaiset. Oleellista ei ole välttämättä virren uskonnollinen sisältö, vaan tapa, jolla se on kietoutunut elämänkaaremme eri vaiheisiin.

Miksi meidän on niin vaikea nähdä, että monet muslimikulttuurin piirteet ovat ihan samanlaisia kuin meidän sisällöstään tyhjentynyt Suvivirtemme? Loukkaannumme verisesti, kun koulujen joulujuhlan tilalle tarjotaan kuusijuhlia tai muita Jeesuksesta riisuttuja versioita. Eihän yksi Jeesuslapsi ketään tapa, miksi sekin pitää kieltää? Sehän on osa Suomalaista kulttuuria! Ja kuitenkin pyörittelemme silmiämme, kun kirjastosta varataan yksi komero muslimien rukoushetkiä varten. Miten se olisi eri asia kuin meidän tarpeemme kietoa lapsemme pyyhkeet päässä ja kylpytakit yllään seimen ympärille, vuodesta toiseen? Tai kuinka viisaalta näyttää, kun joka niemessä ja notkelmassa nuoret vaaleat naiset kävelevät kynttilät päässä joulukuun 13.päivä?

Euroopassa ja ihmiselämässä yleensä haasteena on se, että kauas on helpompi nähdä kuin lähelle. Kun opimme kerran solmimaan kengännauhat tietyllä tavalla, meidän on vaikea solmia niitä toisella tavalla. Vielä vaikeampi on katsoa vieressä, kun kaveri vetää tarralenkkarit jalkaan ja lähtee läpsyttelemään.

Saamisen lakkaamisesta

Takavuosina eräs nimeltämainitsematon sosiologi julkaisi väitteitään naisten seksuaalisesta vallasta. Hänen tekeleensä perustui pitkälti hänen omiin kokemuksiinsa saamisen vaikeudesta. Saamattomuutensa syyksi sosiologi epäili sitä, että naisissa on jotain vikaa. Sosiologilta jäi huomaamatta, että muilla miehillä hänen ympärillään ei ollut vaikeuksia naisen saannissa. Jos naiset olisivat niin tarkkoja tavarastaan kuin sosiologi väitti, kukaan ei saisi ikinä pesää. Ja sehän ei pidä paikkaansa.

Naisten ja miesten perustavanlaatuinen ero on siinä, että naiset syyttävät ongelmistaan itseään ja miehet syyttävät niistä muita. Molemmat ovat yhtä usein väärässä, ja molemmilla olisi oppimista toistensa strategioissa.

Ei tarvitse olla sosiologi ymmärtääkseen, miksi jotkut miehet eivät ikinä saa keneltäkään. Soveltuvin osin samat ohjeet pätevät myös naisiin. Mies, nämä vinkit luettuasi onnistut varmasti.

1. Jos et saa ikinä keltään, vikaa on joko ala- tai yläpäässä. On myös mahdollista, että vikaa on molemmissa.

2. Jos saat kerran, mutta et useammin samalta yksilöltä, teet todennäköisesti jotain väärin.

3. Jos pääset keskusteluyhteyteen, muttet ikinä vällyjen väliin, jutuissasi on jotain vikaa. Rasistiset vitsit, alapääjutut, uhripuhe, viittaukset omaan väkivaltaisuuteen, katkera tilitys eksistä, tai muu negatiivinen mössö on syytä jättää kotiin. Todennäköisesti puhut kaiken kaikkiaan liikaa itsestäsi. Itse olen todistanut helsinkiläisessä kahvilassa, kun treffikumppanini avautui kolmen tunnin ajan matkastaan Intiaan eksänsä kanssa. On kiistatta siistiä käydä Intiassa, mutta trust me, on vieläkin siistimpää saada pesää. Mieti, kumpaan haluat treffeillä keskittyä. Ja ihan oikeesti pojat: se, miltä eksäsi näytti norsun selässä, ei kiinnosta ketään. Säästä meitä yksityiskohdilta.

4. On mahdollista, että haiset pahalta. Eikö kotona opetettu peseytymään ja vaihtamaan alusvaatteita? Hiusten pitää olla puhtaat, eikä puserossa saa näkyä ruokatahroja. Pese hampaasi kahdesti päivässä ja pureskele aterioiden välillä xylitol-purkkaa. Hampaattomuus on ihan järkyttävä turn-off.

5. Alapäähygienia on aivan oma lukunsa. Moni mies valittaa oraalisen kanssakäymisen niukkuutta intiimisuhteissaan. Oletko koskaan miettinyt, että alaosastosi haisee vaan niin yököttävälle, ettei kukaan normaali nainen halua olla kanssasi tekemisissä? Mahdollisuutesi parantuvat merkittävästi, mikäli h-hetken aluksi pyydät time outtia pistäytyäksesi suihkussa. Voit hyvin pyytää neitokaista liittymään seuraasi.

6. Älä kommentoi treffeillä muiden naisten ulkonäköä. Keskity siihen naiseen, joka on seurassasi. Muiden naisten negatiivinen kommentointi antaa öykkärimäisen vaikutelman, ja tarjoilijan tissien ihastelu saa treffikumppanisi tuntemaan olonsa epävarmaksi. Pysy neutraalina, vaikka seuralaisesi testaisi sinua haukkumalla itse jonkun naisen ulkonäköä. Puhe kannattaa aina palauttaa seuralaisesi miellyttävän ulkonäön kehumiseen. Riittää, että myötäilet seuralaisen näkemyksiä ulkonäköasioissa. Jos hän tuntee olonsa kauniiksi seurassasi, näette todennäköisesti uudestaan.

7. Raha ei ratkaise, tärkeintä on terve itseluottamus. Sinun ei tarvitse tehdä naiseen vaikutusta rahalla, vaikka sitä olisikin. On paljon tyylikkäämpää antaa hänen itse tehdä johtopäätökset varallisuudestasi. Jos taas olet täysin pennitön, ei sitäkään kannata mainostaa, jos ei salaillakaan. Suomessa naiset ovat työelämässä, ja heillä on oletettavasti omaakin rahaa käytössään.

8. Älä yritä liian kännissä. Arvostelukykysi on heikoimmillaan, ja käytöksesi alta kaiken arvioinnin. Päädyt vain tekemään kaikki edellä luetellut virheet. Suurin osa ihmisistä joko itkee tai haastaa riitaa ollessaan humalassa. Kumpikaan ei johda haluamaasi lopputulokseen.

9. Yritä huolehtia itsestäsi muutenkin kuin runkkaamalla. Harrasta liikuntaa ja käy joskus parturissa. Katso mitä syöt ja millaisissa tamineissa kuljet julkisilla paikoilla. Kaikkien ei tarvitse olla ruskettuneita kehonrakentajia, vaan ihan normaalit terveet elämäntavat ja tavalliset siistit vaatteet kelpaavat.

10. Älä intä vastaan. Todennäköisesti olet edelleen sitä mieltä, että mikään näistä väittämistä ei ole juuri sinun kohdallasi totta, vaan vika on ympäristössäsi. Joo, voi olla. Voit ihan vapaasti jatkaa nykyisellä tyylilläsi, mutta niin toimimalla et saa ikinä, tai ainakin niin harvoin, että sillä ei ole käytännössä merkitystä. Jos haluat sysätä elämäsi toiselle tolalle, koeta tehdä jotain toisin. Katso välillä peiliin, ja mieti, mitä muut sinusta ajattelevat. Et ole maailmankaikkeuden keskus, muut eivät pelaa sinun keksimilläsi säännöillä. Koeta inttämisen ja vänisemisen sijaan selvittää, millä säännöillä muut pelaavat, ja mene sitten leikkiin mukaan. Katkeruus ja muiden syyttely johtavat vain siihen, että kuolet yksin.

Parisuhdemyytit, osa 1. "Aika"

Parisuhteisiin ja niiden alkamiseen liittyy paljon uskomuksia, joiden juuret johtavat länsimaisen populaarikulttuurin ytimeen. Syystä tai toisesta määrittelemme itsemme ja järjestämme arkiset toimintamme näiden satujen mukaan. Seuraavassa puran yhden parisuhteiden solmimisen perusmyytin. Se on nimeltään "Aina on aikaa".

Tiedättehän klassisen asetelman, jossa tyttö tapaa pojan tai päin vastoin (tuttu tilanne mistä tahansa amerikkalaisesta elokuvasta tahi prinsessasadusta). Jos mies vaikuttaa rikkaalta ja luotettavalta, ja nainen puolestaan kauniilta ja suvunjatkamiseen soveltuvalta, alkaa parisuhdepolun ensimmäinen taival, tapailu.

Tapailussa on pohjimmiltaan kyse siitä, että osapuolet selvittävät, sopivatko heidän elämäntyylinsä ja kiinnostuksen kohteensa yhteen, ja ovatko molemmat sosiaalisesti kyvykkäitä toimimaan parisuhteessa. Alusta alkaen määritellään myös, kumpi on aloitteellinen ja kumpi passiivinen osapuoli. Toinen yleensä joutuu tekemään enemmän aloitteita, ja toinen vastaavasti myötäilee aktiivisen osapuolen ehdotuksia. Tapailuvaiheessa syntynyt aktiivisen ja passiivisen toimijan malli yleensä jatkuu samanlaisena suhteen edetessä.

Mikäli kaksi suurin piirtein samanlaisilla sosiaalisilla valmiuksilla varustettua yksilöä päättävät tapailla toisiaan, joudutaan usein vääntämään kättä siitä, kumman ehdoilla tapailun olisi sujuttava. Syntyy kisa siitä, kumpi saa tahtonsa läpi ja kumpi suostuu kaikkiin ehdotuksiin. Alkaa syyllistäminen.

Yksi suhteellisen yleinen vuorovaikutusketju tapailuvaiheessa etenee suurin piirtein näin:

-Moi!
-Moi.
-Nähtäskö joku päivä?
-Mulla on tällä viikolla tosi kiire. Pitää palauttaa yks essee ja mulla on koko viikonloppu duunia.
-Eli sä et haluu nähdä? Sano vaan suoraan, ettet halua nähdä.
-Emmä sitä tarkota, on vaan tosi kiire nyt. Ehkä ens viikolla sitten.
-Ens viikolla? ENS VIIKOLLA? Siihen on vittu monta päivää!
-Joo, sori. Mut mulla ei oo oikeesti nyt aikaa.
-AINA on aikaa jos vaan HALUU.

Höpö höpö.
Työttömillä, eläkeläisillä, lapsilla ja sairaslomalaisilla on aikaa. Normaalilla työssäkäyvällä aikuisella EI ole aina aikaa. Aika on resurssi samalla tavalla kuin rahakin. Resursseja ei ole rajattomasti käytössä, vaan niitä joutuu säännöstelemään. Mitä niukemmasta resurssista on kyse, sitä enemmän sen käyttöä joutuu säännöstelemään.

Ratkaisu? Mikäli haluat kumppanin, jolla aika on ehtymätön resurssi, etsiydy työttömien ja eläkeläisten seuraan. Heillä on Sinulle aikaa.

Pari Suhdetta.

Haluatko kuulua joukkoon? Haluatko arvostusta elämääsi? Oletko nainen? Etsi joku mies jostain (kuka tahansa) ja ala seurustella! Olet taas yhteisösi arvovaltainen jäsen!

Suurimman osan elämästäni olen viettänyt sinkkuna, ja arvottamatta noita jaksoja sen kummemmin olen elänyt silloin elämäni parasta aikaa. Tilapäiset notkahdukset ovat tapahtuneet lähinnä laadultaan vaihtelevien parisuhdekudelmien aikana.

Yhteisö on kuitenkin ottanut minut vakavimmin juuri silloin, kun olen seurustellut. Silloin olen kuulunut joukkoon, minut on voitu määritellä ja laittaa johonkin lokeroon.

"Se on se, joka seurustelee sen tumman pitkän miehen kanssa"
"Sen mies on autonasentaja / lääkäri /juristi"
"Ne varmaan kans muuttaa kohta yhteen"
"Ne ei asu yhdessä, aika outoa, eikö? Varmaan siinä on jotain vikaa, kun se mies ei halua asua sen kanssa?"
"Näyttää vähän kulissilta. Ei niillä voi olla kaikki kunnossa. Niillä on varmaan joku kauhea salaisuus."

Mutta voi sitä kiemurtelua, kun ilmoitan, etten ole enää parisuhteessa.

"Ai. No mut lähetään ens viikonloppuna ulos, kyl sulle joku löytyy!"
"Onks sulla jo joku uus kiikarissa?"
"Katja, kyl se varmaan ottaa sut vielä takaisin."

Kun on ollut pidemmän yhtäjaksoisen ajanjakson ei-parisuhteessa, eli "sinkkuna", niin muuttuu mahdottoman kiinnostavaksi. Kaikkien mielessä pyörii sama lausumaton kysymys. "Mitenköhän toi saa seksiä? Varmaan joku ukkomies käy kuksimassa sitä aina työpäivänsä jälkeen ennen kuin menee kotiin näyttelee vaimonsa kanssa perhedraamaa. Saattaa ottaa jopa maksua niiltä. Se selittäis sen, miks sillä ei ole asuntolainaa ja sillä on aina kiire. Se huoraa. Ei kai kukaan huoraa huoliskaan? Sen takia se muuten varmaan on sinkku."

Kyllä. Näinhän te ajattelette, vaikka onneksi ainoastaan idiootit sanovat sen ääneen. Päin naamaa.

Tutustuessani uusiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin hämmennys on niinikään melkoinen.

"Millon sä oot viimeks seukannu? Ai. Ai siis...siis ooksä joku feministi sitten vai?"

Sosiaalisen yhteisön kannalta lienee ymmärrettävää, että pienimpänä sosiaalisena yksikkönä pidetään yksinoikeutetusti joko samaa tai eri sukupuolta olevaa pariskuntaa. Toki nykyisessä urbaanissa yhteiskunnassa sinkut ovat eräällä tavalla muotia: heille voi myydä kaikenlaista, koska he ovat oletetusti epätoivoisia. Nekin, jotka julistavat valinneensa yksinelämisen, näyttävät ulospäin vajavaisilta.

Entäpä ne meistä, joilla ei ole sinänsä mitään parisuhdetta vastaan, mutta jotka eivät tavoittele siihen liittyviä ulkoisia tunnusmerkkejä, kuten asuntolainaa, perheautoa tai... niin, lapsia?

Miehillehän on ainoastaan luonnollista olla etäällä omista jälkeläisistään ja elää itsellistä elämää, vaikka olisivatkin nimellisesti perheenisiä. He jatkavat uraansa, tekevät pitkää päivää, ja tienaavat raadannallaan mukavat rahat. Omalla työllä ansaittua rahaa sopii käyttää harrastuksiin ja aikuisten leluihin, kuten uuteen autoon ja alumiinivanteisiin. Mutta entä jos nainen haluaa elää samoin? Entä jos minä katson haluavani perheen sijaan mukavaa elämää ja nousujohteisen uran? Tai jos olen toisaalta niin persaukinen, ettei minulla ole varaa ottaa sitä riskiä, että jäisin joskus yksinhuoltajaksi? Jospa en halua perhettä siksi, että pelkään joutuvani sen vuoksi katuojaan? Jospa haluan elää kahden aikuisen muodostamassa parisuhteessa, jossa molemmilla on omaa aikaa, mahdollisuus tehdä työtä, mahdollisuus nukkua ja levätä, mahdollisuus harrastaa haluamiaan asioita?

Jos olet nainen, niin kaiken edellämainitun ääneen lausuminen on yleensä sula mahdottomuus, sillä mies pakenee puolessa välissä liturgiaasi vaikka keittiön kautta pimeään yöhön. Lapsetonta parisuhdetta haluavan naisen kannattaakin reilusti vältellä koko aihetta, huolehtia ehkäisystä ja katsoa, kuinka mies alkaa lisääntyä siivoojansa tai sihteerinsä kanssa. Silloin viimeistään parisuhteessakin elävä nainen saa omaa aikaa.

Aivan oma lukunsa olemme vielä me, jotka emme ole vakuuttuneet saman katon alla asumisen parisuhdetta parantavasta vaikutuksesta. Jos naisella on paljon töitä, eikä hän halua muuttua miehensä kotiapulaiseksi, on turha muuttaa yhteen ensinkään. Ennen pitkää käy nimittäin niin, että mies luulee asuvansa äitinsä kanssa, ja nainen luulee asuvansa mielenterveyskuntoutujan kanssa. Mies heittelee kamansa ympäriinsä, ja olettaa naisen korjaavan jälkensä. Jos nainen ei toimi niin, vaan jäljittelee miehen toimintaa heittelemällä myös omat tuotteensa hujan hajan ympäriinsä, mies raivostuu ja karjuu:

"SIIVOISIT SAATANA JÄLKES!"

Tämän jälkeen ovi käy, ja mies katoaa baariin.

Ongelman voi toki ratkaista esim. niin, että pariskunta ottaa siivoajan. Tällöin kuitenkin naisen tulee tämä palvelu kustantaa, koska olisi ensisijaisesti hänen tehtävänsä huolehtia kotipesän puhtaanapitotöistä. (Ja tähän miehet vastaavat, että he kuitenkin vaihtavat autoon renkaat, mikä on vaativampaa ja raskaampaa kuin siivoaminen, ja toteutuu peräti kahdesti vuodessa. Se, että autoa käyttää vain mies naisen kulkiessa työmatkansa julkisilla, ei liity asiaan, jos autolla on käyty kerran sata vuotta sitten Ikeassa.)

Viitaten aiempaan lisääntymistä käsittelevään kohtaan, kannattaa myös katsoa, kuka kotia tulee siivoamaan. Jos kyseessä on alkuukaan lisääntymisikäinen naishenkilö, ja edes jossain määrin pantavan näköinen, on selvää, että mies ainakin yrittää päästä hänen esiliinansa alle vähintään kerran. Tämän vuoksi kannattaa selvittää myös asunnon omistus- ja hallintakuviot huolella, sillä voi käydä niinkin, että jonain päivänä tavarasi on siivottu pahvilaatikoihin ja nostettu lähimmälle bussipyskille. Kutsu kastetilaisuuteen tulee sitten n. 12kk päästä.

Ja mistähän siellä keskustellaan?

"No mites, seurusteleksä nykyään vai ootko ihan sinkku...?"