Alkumittaukset

Jokainen elämäntapamuutos tarvitsee alkumittauksensa, eikö?

Pituus.
Paino.
Rasvaprosentti.
BMI.
Rinnanympärys.
Vyötärönympärys.
Lantionympärys.
Cooperin testi.
Vauhditon pituushyppy.
Penkkipunnerrus.
Kyykky.
Tempaus.
Älykkyysosamäärä.
Yleinen viehättävyys.
Puheliaisuus.
Unen määrä.
Kehon vesipitoisuus.
Yleinen viehättävyys parin kaljan jälkeen.
Panisitko?

Miksi me suostumme tähän?
Miksi meitä pitää alati mitata?
Miksei mikään ole mitään, ellei ole vertailukohtaa aiempaan?

Kaikella on aikansa ja paikkansa, niin myös käyrillä ja mittareilla. On kuitenkin voitava pohtia sitä, kuuluvatko matemaattiset ja tekniset mittarit arkemme hyvinvoinnin mittaamiseen. Missä painoindeksilukemassa vellovat onnellisimmat ihmiset? Kuinka hyvin onnistuvat Cooperin testeissä menestyneiden varusmiesten kesälomamatkat? Kuinka kehon rasvaprosentin vähentäminen 15:sta 10:een lisää todennäköisyyttä tehdä onnistunut uravalinta?

Oman elämäntapaprojektini alkumittaukset aiheuttivat kosolti päänvaivaa. Pohdin niiden suorittamista vielä tätä kirjoittaessanikin. Lopulta päätin, että semmoinen mittaus, kuin on projektikin.

Menin seisomaan peilin eteen ja katselin kuvajaistani arvioivin katsein. Syyttävä sormi asettui tuttujen kipupisteiden ylle: iso perse, paksu maha, tönköt reidet, sairas selkä, pienet tissit ja nykerönenä.

Ei, tämä ei johtaisi mihinkään.

Suljin silmäni, ja tein alkumittauksen uudelleen.

Tönköt jalat tuntuivatkin yhtäkkiä vankkumattoman vahvoilta, heikommassa yläkropassa taas ei veri tuntunut kiertävän kunnolla; aistin orastavan päänsäryn. Keskivartalossa sijaitsi edelleen vihoitteleva murtuma, mutta sen lisäksi vatsalihakset tuntuivat hiukan ryhdittömille. Päätä painoi sumeus ja väsymys, pitäisi varmaankin nukkua enemmän. Yleinen olotilan tunkkaisuus voisi puolestaan ratketa juomalla enemmän vettä.

Aion toistaa nämä mittaukset aina, kun siltä tuntuu. Alasti, silmät kiinni.